Ohjeita Minun taloni Arabianrannan järjestäjille: alkuvalmistelut

Paikallisia asuintaloja sekä niiden asumisratkaisuja ja suunnittelua esittelevää syyskuun 2012 Minun taloni Arabianranta- tapahtumaa alettiin järjestää tammikuussa 2012. Ohessa havaintoja ensimmäistä kertaa järjestetyn tapahtuman jatkokehittämiseen ja toistamiseen.

Koordinointi.Tapahtuman järjestämisessä ja viestinnässä on oleellista olla yksi taho, josta voi kysyä neuvoa ja jonka kautta tiedotus toimii. Muuten vastuuta sen sijaan on hyvä jakaa. Koska tapahtumassa esitellään useampi asuintalo, olisi tapahtuma keveintä järjestää siten, että vastuu sisällöstä on heti alusta alkaen taloilla itsellään. Minun taloni Arabianranta -tapahtumassa voisi toimia Arabian Katufestivaaleilla testattu Toukolan pihakirppisten malli, jossa kukin talo/piha järjestää oman ohjelmansa ja mahdolliset luvat.

Paikalliselle kaupunginosayhdistys Artova ry on laatinut tapahtumaa varten lomakepohjan, jolla tiettyyn päivämäärään mennessä ilmoittautuneet pääsevät mukaan yhteiseen mainosviestintään. Lomakkeeseen tulevat seuraavat tiedot:

  • osoite
  • kohteen kuvaus tai ohjelma
  • valokuva
  • aukioloaika.

Katufestareilla käytössä on myös yhteinen mustavalkoinen itse täydennettävä ja halutessa väritettävä julistepohja. Netistä saa printattua myös tapahtuman logoa. Katufestareilla siis kerrotaan kirjallisesti heti alkuun, mitä kaupunginosayhdistys tarjoaa ja mistä on huolehdittava itsenäisesti.

Tapahtuma-aika. 
Testasimme syksyllä 2012 settiä, jossa tapahtuma kesti kokonaisen viikon ja kullakin kuudella talolla oli oma päivänsä käytettävänään. Viikko on pitkä aika tapahtumalle ja arkipäivät hankalia niin asukkaille itselleen kuin yleisöllekin osallistua. Se yleisömagneettikin oli oikeastaan juuri viikonloppu. Siksi tapahtuma toimisi parhaiten joko säännöllisinä luentomaisina esittelyinä tai interaktiivisempana viikonloppuna.

Toinen valintamme vuonna 2012 oli sijoittaa tapahtuma syksyyn osaksi Helsinki Design Weekiä ja OpenHouseHelsinkiä. Sen lisäksi, että oli hienoa saada tuoda uudenlaista näkökulmaa suureen ja tunnettuun tapahtumaa, vuoden alusta aloitettaessa tapahtumaa ehdittiin valmistella paremmin syksyksi kuin esimerkiksi kevääksi. Syyskuulle sijoittui kuitenkin noin 200 maksutonta WDC-tapahtumaa, mukaan lukien Helsinki Design Week ja OpenHouseHelsinki, jotka houkuttelivat Minun taloni Arabianrannan kanssa samaa kohdeyleisöä. Se saattoi vaikuttaa myös yleisömääriin, melko vaatimattomaksi jääneen markkinoinnin lisäksi. Tapahtuma kannattaa siis ajoittaa muut saman yleisön tapahtumat huomioiden.

Budjetti.
Keskeinen tuki olivat monet arvokkaat käytännön palvelukset, lainaamiset ja tuotelahjat. Vapaaehtoistyössäkin pitää kuitenkin olla myös jonkin verran rahaa käytettävissä. Tietyissä aikarajoissa palveluita ja tarvikkeita tarvitaan juuri sopivalla hetkellä ja ihan kaikkien resurssien haaliminen ilmaiseksi veisi kohtuuttoman paljon aikaa hyvienkin tukiverkostojen avulla.Minun taloni Arabianrannan budjetti projektin alussa oli 800 euroa ja yhteistyökumppaneiden avulla se kasvoi matkan varrella vielä 2000 eurolla.

Paikalliset yhteistyökumppanit.
Aivan ensimmäiseksi kutsuttiin mukaan taloyhtiöitä. Valintakriteerinä olivat yhdessäoloon kannustava ympäristö ja yhteisten tilojen uudenlainen hyödyntäminen tai ainakin kiinnostus lähteä kehittämään näitä osa-alueita. Kun olimme saaneet ilmoittautumisia taloyhtiöiden asukkailta, selvitimme, olisivatko myös muut asukkaat, talojen suunnittelijat ja taiteilijat kiinnostuneita osallistumaan tapahtuman järjestämiseen.

Parhaimmillaan yhteistyöllä voidaan tuoda esiin paikallista osaamista ja palveluita ja auttaa osallistujia löytämään näitä osaksi arkeaan. Myös tiedotusyhteistyö on erityisen arvokasta. Minun taloni Arabianranta sai tiedottaa tapahtumistaan mm. Helsinki Design Weekin ja OpenHouseHelsingin kautta ja nämä tahot saivat samalla näkyvyyttä Artovan reittejä pitkin. Minun taloni Arabianrannalla on näiden tapahtumien kanssa paljon yhteistä, joten syvempikin yhteistyö olisi varmasti antoisaa, mikäli siihen riittää resursseja. Tapahtumassamme näkyi talojen yhteistyötahojen lisäksi yhteensä parikymmentä yhteistyökumppania.

Yhteistyökumppaneiden haku
. Mitä aikaisemmassa vaiheessa tämän tekee ja mitä enemmän sille varaa aikaa projektista, sitä syvempää yhteistyötä muodostuu. Meidän tapahtumassamme peli oli selkeä, kukin yhteistyökumppani tarjosi yhden tai pari asiaa: aikaansa, tarvikkeita tai täydennystä budjettiimme. Minun taloni -konseptin toteuttamisessa varteenotettavia kumppaneita voisivat jatkossa olla esimerkiksi Helsingin kaupungin tapahtumayksikkö ja esikaupunkialueen kehittäminen, joka parhaillaan on osa Helsingin uuden yleiskaavan valmistelua. Löytyypä jo Mikkelissäkin yksi tapahtumasta mahdollisesti kopin ottava taho.

About Minun taloni Arabianranta

My House Arabianranta is a Helsinki World Design Capital year event introducing every day a local building and its journey from a paper draft and artistic idea into the everyday life of the inhabitants. The aim of the event is to increase awareness on how apartments are built, what sort of factors affect the local architecture and how for example the 2 % art principle has been realized in the construction. Arabianranta is a Finnish forerunner in the realization of the art precent principle in residential building. The neighbourhood is also well known about the encourages use of the shared space and the abundant communal activities among the inhabitants. The event takes place in autumn 2012 at Helsinki Design Week (10.-16.9.). My House Arabianranta is open for all and free. Some sights have limitations in the amount of participants. The main organizer of the event is the local neighbourhood association. The event page (www.artova.fi/minuntaloniarabianranta) and the blog (www.artovanhenki.fi) will be updated until the event takes place.


This entry was posted in Ajankäyttö / Time management, Asukkaat / Residents, Jatkokehitys / Follow-up development, Minun taloni Arabianranta, Muut / Others, Prosessin hallinta / Process management, Prosessin kulku / Process development, Yhteistyö / Co-operation. Bookmark the permalink.

Kommentoi, skriv en ny kommentar, Comment here: