Minun taloni Arabianranta – konsepti jakoon!

Designpääkaupunkivuonna 2012 Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -kaupunginosayhdistys Artova ry:ssä kehitetyllä Minun taloni -konseptilla voi tehdä paikallisille ja vierailijoille tutuksi paikalliset asuintalot suunnittelijoineen.

Artovan Hengen hankekokonaisuudessa oli jo alkuideana luoda kuudelle eri projektille/tapahtumalle jaettava konsepti, jonka periaatteena olisi omaehtoisuus ja itseohjautuvuus. Projekteista tulisi siis juuri sen näköisiä ja niissä käytettäisiin juuri sellaisia toimitapoja kuin niiden tekijät haluaisivat tai amatööritaidoillaan osaisivat.

Minun taloni Arabianranta -projektista oli tavoitteena saada lopputulokseksi testattu tapahtumakonsepti ja sen järjestämisen vaiheista visuaalinen mallinnus. Jo kokeiltua tapahtumakonseptia asukkaat voisivat jatkossa toistaa omilla asuinalueillaan missä päin Suomea tahansa.

Ensimmäisenä vuonna 2012 Minun taloni Arabianrannassa oli mukana puolisen tusinaa taloja ja ohjelmaa viikon lähes kaikille päiville: oli laulua, tanssia, opastettuja kierroksia, piirrospajoja, valokuvanäyttelyitä ja vaikka mitä. Jokainen ohjelmanumero oli ilo sinänsä, mutta projektin vetäjän näkökulmasta yksinkertaisempikin ohjelma voisi tuoda talojen tarinaa esiin. Lisäksi eri tavalla koordinoiden tapahtuma olisi mahdollista järjestää huomattavasti kevyemmälläkin panostuksella.

Mikä sitten osoittautui Minun taloni Arabianrannan vetäjän mielestä tapahtumasta kaikkein arvokkaimmaksi, vähimmäistavoitteeksi säilyttää myös tulevina vuosina – kunhan vain tekijöitä riittää?

  • mahdollisuus päästä keskustelemaan kasvokkain suunnittelijoiden kanssa paikan päällä talon syntyvaiheista ja suunnitteluratkaisuista sekä mahdollisuus esittää heille kysymyksiä ja ajatuksia
  • 
talon yhteisten tilojen elävöittäminen ja avoimet ovet sekä vierailut kodeissa
  • 
asukkaat tapahtuman tekijöinä ja talonsa esittelijöinä
  • 
viikonloppu ajankohtana
  • 
paikalliset yhteistyökumppanit

Uusia oppeja ja kokemuksia julkaistaneen vielä jonkin aikaa artovanhenki.fi -blogissa. Blogitekstit analysoidaan ja Artovan Hengen eri projektien työskentelyprosesseista valmistuu analyysi ja mallinnus. Kohteena olleissa taloissa yhteistilojen kehittäminen ja naapurielämä jatkuu, eikä taideprosentin loiste Arabianrannan yksinoikeudeksi jää. Tunnethan sinä jo oman talosi tarinan?

Artova loi graafikon tuella tapahtumalleen oman visuaalisen ilmeensä ja Minun taloni Arabianranta -nimen, mutta kaikki muu on jatkossa vapaasti käytössä, mukaan lukien tässä blogissa pala palalta esitelty ja vielä visuaalisesti mallinnettava toimintamalli.

Eikun etsimään rahoitusta ja kumppaneita tämän vuoden omanlaisellenne Minun taloni -tapahtumalle kotikaupunginosassanne!

About Minun taloni Arabianranta

My House Arabianranta is a Helsinki World Design Capital year event introducing every day a local building and its journey from a paper draft and artistic idea into the everyday life of the inhabitants. The aim of the event is to increase awareness on how apartments are built, what sort of factors affect the local architecture and how for example the 2 % art principle has been realized in the construction. Arabianranta is a Finnish forerunner in the realization of the art precent principle in residential building. The neighbourhood is also well known about the encourages use of the shared space and the abundant communal activities among the inhabitants. The event takes place in autumn 2012 at Helsinki Design Week (10.-16.9.). My House Arabianranta is open for all and free. Some sights have limitations in the amount of participants. The main organizer of the event is the local neighbourhood association. The event page (www.artova.fi/minuntaloniarabianranta) and the blog (www.artovanhenki.fi) will be updated until the event takes place.


This entry was posted in Avoimuus / Läpinäkyvyys / Openness / Transparency, Jatkokehitys / Follow-up development, Minun taloni Arabianranta, Muut / Others, Omaehtoisuus / Itseohjautuvuus / Initiative / Self-direction, Prosessin hallinta / Process management, Uncategorized. Bookmark the permalink.

Kommentoi, skriv en ny kommentar, Comment here: