Demokraattisesta päätöksenteosta

Olin Artovan Hengen hankkeiden yhteistapaamisessa Arabian Katufestivaalin edustajana nyt syyskuun lopulla. Projektipäällikkö Janne Kareinen esitti minulle kysymyksen, joka kuului suurin piirtein näin: Arabian Katufestivaalin työryhmässä käytettiin menetelmänä demokraattista päätöksentekomallia. Miten se sinusta toimi? Hämmennyin, kahlasin muistoissani viime kevääseen ja vastasin, ettei se mielestäni toiminut kovin hyvin.

Jälkeen päin jäin pohtimaan vastaustani ja sitä mistä se kumpusi. Työnteko ryhmässä etenkin pienemmällä ydinporukalla oli hauskaa, välitöntä, avointa ja jouhevaa. Sanoisin, että toimimme hyvinkin demokraattisesti ja jokaisella läsnäolijalla oli vaikutusvaltaa asioiden kulkuun. Tällä tarkoitan sitä, että kaikkia kuunneltiin, jokainen puhui ja toi esiin kantojaan ja kukaan ei sanellut toisille, miten heidän tulisi toimia. Voisi siis sanoa, että demokraattinen päätöksenteko onnistui todella hyvin.

Miksi sitten vastasin ei, kun minulta asiaa kysyttiin. Ehkä siksi, etten ollut hahmottanut mitään mallia tai menetelmää toimintamme pohjaksi. Ryhmätyöskentely syntyi pienemmällä porukalla mielestäni enemmän yksilöiden omista toimintatavoista käsin kuin yhteisesti sisäistetystä toimintaa ohjaavasta logiikasta. Suurryhmässä, jossa hankkeen eri toimijat tapasivat, päätöksenteko oli mielestäni samalla tavalla demokraattista kuin useimmissa muissakin kokouksissa, joissa olen ollut: pieni osa keskustelee ja muodostaa päätettävän asian ja sisällön, suuri enemmistö on hiljaa ja tulee samalla hyväksyneeksi kehityksen suunnan.

Mielestäni Katufestivaalit onnistuivat hyvin ja tuotanto oli keskusteleva ja kaikkia kuunteleva. Se mitä ehkä kritisoin vastaamalla ei, oli demokraattisen päätöksenteon epämääräisyys: mitä sillä tässä kohtaa haluttiin saada aikaan? Keskusteleva ilmapiiri kokouksiin? Kyllä, se onnistui. Se, että kaikki ottavat kantaa päätöksiin? Ei, tämä jäi epäselväksi. Myös se, mitä asioita yhteinen päättäminen koski oli epäselvää. Jokainen voi vaikuttaa siihen mitä tekee? Tämä onnistui hyvin.

Suunta on hyvä. Yhteinen päättäminen, kaikkien kuunteleminen ja ääneen päästäminen edistää myös sitoutumista toimintaan. Kehitettävääkin löytyy. Olen itse työskennellyt vuosia hyvin keskustelevassa työyhteisössä, jossa olen oppinut myös jonkin verran kriittiseksi siinä, kun puhutaan demokraattisesta päätöksenteosta. Keskustelu ei välttämättä takaa demokraattista vallanjakautumista osallistujien kesken. Ehkä suurempi ongelma Katufestivaalin tuotannossa isommassa ryhmässä oli se, että osanottajille oli epäselvää, millä valtuudella he ovat päättämässä Katufestivaalien kokonaisuutta koskevista asioista. On eri asia kantaa vastuuta (mikä tulee päätöksenteon oikeuden sivutuotteena) kokonaisuudesta kuin omasta tontista. Ehkä roolien avaaminen ja mitä asioita päätetään yhdessä ja mistä kukin pienempi ryhmä kantaa itsenäisesti vastuun, olisi ollut hedelmällistä. Itse henkilökohtaisesti mietin jo kevään aikana sitä, mitä tässä kohtaa demokraattisen päätöksenteon mallilla tai toimintatavalla tarkoitetaan. Onko taustalla jokin idea tai menetelmä? Kuinka tietoinen tuottaja oli mallista?

Oletan, että kaikki työryhmäläiset jakoivat kukin omalla tavalla käsityksen työskentelyn demokraattisuudesta. Mutta loimmeko yhdessä jonkinlaisen demokraattisen päätöksenteon kulttuurin, jonka periaatteista kukin meistä on selvillä? Ei, emme tainneet luoda. Ainakaan tietoisesti. Jokainen toimi oman viitekehyksensä varassa. Mutta ehkä työskentelyymme palaamalla siitä voi jälkikäteen koostaa joitakin elementtejä demokraattisen päätöksenteon tueksi jatkossa.

Kirsi Autio



This entry was posted in Arabian Katufestivaali, Omaehtoisuus / Itseohjautuvuus / Initiative / Self-direction, Projektit / Tapahtumat, Prosessin hallinta / Process management, Prosessin kulku / Process development, Ryhmän dynamiikka / Group dynamics, Suunnittelu / Ideointi / Planning / Brainstorming. Bookmark the permalink.

Kommentoi, skriv en ny kommentar, Comment here: