Category Archives: Vieraileva kirjoittaja / Guest writer

Arabianrannan taiteen tarina alkoi vuonna 2000, kun alueen ensimmäiset arkkitehtuurikilpailut ratkesivat. Samalla otettiin käytäntöön periaate, jonka mukaan 1–2 prosenttia hankekustannuksista uuden asuinalueen rakentamisessa käytetään taiteeseen. Taideprosenttia ei ollut aikaisemmin yhdistetty asuinrakentamiseen kokonaisella asuinalueella. Arabianranta onkin ollut esimerkki muille vastaaville hankkeille, kuten Kalasatama Helsingissä, Vuores Tampereella ja Penttilänranta Joensuussa.

Taidepanostuksen taustalla on Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluviraston ehdotukseen perustuva, kaupungin johdon tekemä vetoomus rakennuttajille alueen suunnitteluvaiheessa. Samalla kaupunki järjesti kaupungin ja silloisen Taideteollisen korkeakoulun, nykyisen Aalto-yliopiston, yhteistyöhankkeena taidekoordinaattorin ohjaamaan taidehankkeita. Taidekoordinaattorin rooli oli ”tehdä taiteen toteutuminen alueella mahdolliseksi”. (more…)



Posted in Ainutlaatuisuus / Omaehtoisuus / Uniqueness / Originality, Ajankäyttö / Time management, Kaavoitus / Town planning, Kestävä kehitys / Ekologisuus / Sustainable development / Ecology, Laadulliset tekijät / Qualitative considerations, Minun taloni Arabianranta, Oppilaitokset / Schools, Projektit / Tapahtumat, Prosessin hallinta / Process management, Prosessin kulku / Process development, Rakennus / Toteutus / Construction / Realisation, Sopimukset / Agreements, Suunnittelu / Ideointi / Planning / Brainstorming, Uncategorized, Vieraileva kirjoittaja / Guest writer, Yhteistyö / Co-operation | Tagged , , , , |

Matti Lahtinen, a Metropolia student, is adding the finishing touches to his creation, the virtual Design Dog Park. The idea is to enable people to enhance their experience in the dog park with the mobile application that also includes all the design elements. Also, as a kind of “by-product”, a browser-based 3D model has been created, which means that you can visit the place on-line where ever you are. The browser version is already in operation.

(more…)



Posted in Design Dog Park, Jatkokehitys / Follow-up development, Oppilaitokset / Schools, Rakennus / Toteutus / Construction / Realisation, Sitoutuminen / Commitment, Suunnittelu / Ideointi / Planning / Brainstorming, Työntekijät / Employees, Vieraileva kirjoittaja / Guest writer |

Metropolian opiskelija Matti Lahtinen on viimeistelemässä virtuaalista Design Koirapuisto työtään. Ajatuksena on mahdollistaa Design koirapuiston kokeminen mobiilisti paikan päällä kaikkine design elementteineen. Toisaalta ” sivutuotteena” on syntynyt myös selaimessa toimiva 3D-malli, jolloin tähän uuden tyyppiseen koirapuistoon voi tutustua myös muualta kuin paikan päältä. Selainpohjainen sovellus toimii jo nyt hienosti. (more…)



Posted in Design koirapuisto, Jatkokehitys / Follow-up development, Oppilaitokset / Schools, Rakennus / Toteutus / Construction / Realisation, Sitoutuminen / Commitment, Suunnittelu / Ideointi / Planning / Brainstorming, Työntekijät / Employees, Vieraileva kirjoittaja / Guest writer |

If the queues for an allotment garden are long and the allotments far from your home, guess what: you can still have the opportunity to dig in and sink your fingers in that black, fluffy soil. If you don’t have as much as a French balcony, not to worry – hear these tips given by urban gardeners!

 

Airikka Mannerkoski, a mother of three living in Arabianranta, found herself wondering why there were no useful plants on the yards she could see around her. “Why do I, as a mother, have to tell my kids not to pick berries from the ornamental bushes? Rather, I’d like to encourage them to eat the fruit of useful plants to their heart’s desire! We do live in a city but it would be nice to be able to pick the nutrients and greens close-by.”

(more…)



Posted in Aalto City Garden, Asukkaat / Residents, Oppilaitokset / Schools, Rakennus / Toteutus / Construction / Realisation, Vieraileva kirjoittaja / Guest writer, Yhdistykset / Associations |