Category Archives: Artovan Henki

Suomen kulttuurirahasto on myöntänyt Artovan Hengen toteuttamiseen 20 000 euron apurahan E. J. Längmanin rahastosta.

 

Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -kaupunginosayhdistys on erittäin iloinen myönnetystä apurahasta. SKR:n kaikki myönnetyt apurahat löytyvät täältä.



Posted in Kokonaisuus / Entity, Yhteistyö / Co-operation |

Pyrkiessäni uutena toimijana hahmottamaan Artovaa ja sitä miksi Artovassa työskentely on mielestäni niin kivaa ja pähkäillessäni miten välittää oma kokemukseni eteenpäin, syntyi tällainen miellekartta. Ydinajatuksena on se, että inhimillinen, mahdollistava ja itseohjautuvuuteen kannustava ympäristö motivoi tekemään hyvää. Ja ajatus siitä että pystyy tekemään hyvää, motivoi. :) Viivoja laatikoiden välille olisi voinut vetää loputtomiin,  yksittäisten asioiden tai kokonaisuuksien väliset vuorovaikutussuhteet ovat harvoin yksiselitteisiä. Ajatusten kirjaaminen miellekartaksi mallintaa samalla hivenen ideaa siitä, miten tiedon visualisointi auttaa kokonaisuuksien hahmottamisessa paremmin kuin pelkkä lineaarisesti etenevä teksti. Innostavaa päivää kaikille! (more…)



Posted in Avoimuus / Läpinäkyvyys / Openness / Transparency, Kokonaisuus / Entity, Motivaatio / Motivation, Omaehtoisuus / Itseohjautuvuus / Initiative / Self-direction, Vaikuttavuus / Impact |

Hi! My name is Minna Reinilä, and at the turn of the year I started my work trial at culture and resident house Kääntöpaikka, where I run the everyday functions and take care of PR, and at Spirit of Artova, where I’m a co-ordinator. I’m sure I’ll find out in the near future what all that means. At this point, it would seem that I’ll participate in co-ordinating Arabianranta Street Festival and join the media relations team of AFF. Writing is a dear hobby of mine, and I’m very interested in sharing in this blog how I experience working in this kind of environment.

(more…)



Posted in Ainutlaatuisuus / Omaehtoisuus / Uniqueness / Originality, Avoimuus / Läpinäkyvyys / Openness / Transparency, Kokonaisuus / Entity, Motivaatio / Motivation, Omaehtoisuus / Itseohjautuvuus / Initiative / Self-direction, Työntekijät / Employees |

Tervehdys! Nimeni on Minna Reinilä ja olen vuodenvaihteessa aloittanut työkokeilun toimenkuvanani sekä Kulttuuri- ja asukastalo Kääntöpaikan arjen pyörittäminen että tiedottaminen ja koordinointi Artovan Hengessä. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan selvinnee lähitulevaisuudessa. Tehtäväkenttääni on tähän mennessä kaavailtu osallistumista Affin tiedotukseen ja Arabian katufestivaalin koordinointiin. Kirjoittaminen on sydäntäni lähellä ja itseäni kiinnostaa purkaa tänne blogiin sitä, miten koen työskentelemisen tämäntyyppisessä ympäristössä. (more…)



Posted in Ainutlaatuisuus / Omaehtoisuus / Uniqueness / Originality, Avoimuus / Läpinäkyvyys / Openness / Transparency, Kokonaisuus / Entity, Motivaatio / Motivation, Omaehtoisuus / Itseohjautuvuus / Initiative / Self-direction, Työntekijät / Employees |

Markus Sokolnicki

Alkuun voin todeta, että olihan lystiä! Perjantai-illan “warm- up” ja lauantaipäivä pirtsakasta pakkasesta huolimatta onnistuivat mielestäni käytettävissä olleiden aikatalujen ja resurssien puittessa oikein hyvin.

Ennakkoon Design koirapuistohanke herätti kiinnostusta myös mediassa. Radio Helsinki haastatteli hankkeesta aamulähetyksessään 2.2. 12. (more…)



Posted in Artovan Henki, Asukkaat / Residents, Design koirapuisto, Media, Motivaatio / Motivation, Omaehtoisuus / Itseohjautuvuus / Initiative / Self-direction, Projektit / Tapahtumat, Ryhmän dynamiikka / Group dynamics, Viestintä / Markkinointi / PR / Marketing, Yhteistyö / Co-operation, Yritykset / Companies |

The WDC initiatives of the Arabianranta area are revealed. World Design Capital 2012 takes over Helsinki and there’s a lot to see in Arabianranta. Below you’ll find all the events of the area. Welcome!

You have to sign up for some of the events. Instructions and more detailed descriptions of events will be updated in the comment section during the weekend.

(more…)



Posted in Artovan Henki, Kokonaisuus / Entity, Media, Viestintä / Markkinointi / PR / Marketing |

Arabian alueen Designpääkaupunkivuoden hankkeet aukeavat nähtäville. World Design Capital 2012 valtaa Helsingin ja Arabiassa tapahtuu paljon. Alta löytyvät kaikki Arabian alueen tapahtumat. Tervetuloa!

Osaan tapahtumista ennakko-ilmoittautuminen. Ilmoittautumisohjeita ja tarkempia kuvauksia tapahtumista päivitetään kommentteihin koko tapahtumaviikonlopunkin ajan. (more…)



Posted in Artovan Henki, Kokonaisuus / Entity, Media, Viestintä / Markkinointi / PR / Marketing |

Kerroin kaupungin näkemyksestä irrottaa Design koirapuistotyöryhmä koira-aitauksen  suunnittelusta työryhmämme jäsenille sekä alueella asuvalle kaupunginvaltuutetulle. Laitoin myös vastineen kaupungin kirjeeseen, joka jatkolähetettin alueen hankeprojektipäällikölle.   Kaupunginvaltuutettu otti yhteyttä kaupungin tahoon ja vaati selvitystä siitä, miksi  suhtautuminen Design koirapuistohankkeeseen muuttui myönteisestä torjuvaksi.  Asiaa selvitettiin kaupungin sisällä ja seurauksena Kaupungin investointitoimiston päällikkö ehdotti työryhmällemme yhteistapaamista.

Samamaan hengenvetoon Helsingin sanomien toimittaja otti yhteyttä ja kertoi haluavansa kirjoittaa Design koirapuistohankkeesta ja helmikuussa tuleva WDC- viikonloppu innoitti myös Radio Helsingin ottamaan yhteyttä ja pyytämään radiohaastattelua.

Tuntui hetken siltä, että kaupungin kelkka oli jälleen kääntymässä ja paljon tapahtumassa. Median suosio tuntui jännittävältä ja toisaalta tuli paineita siitä, että mitä nyt pitäisi tuoda esille ja miten mediaa voisi hyödyntää hankkeen toteutumisen edesauttamiseksi.

Tulevaan kaupungin tapaamiseen päätimme kutsua mukaan myös Artovan Hengen projektipäällikön. Tapaamisen tavoitteeksi asetettiin kaupungin vakuuttaminen siitä, että työryhmämme kannattaa pitää ja ottaa mukaan asuinalueen koirapuiston suunnitteluun ja toteutukseen.

Gammelin koirat ry/ Anna Saarnisto



Posted in Design koirapuisto, Media, Uncategorized, Viestintä / Markkinointi / PR / Marketing, Viranomaiset / Officials, Yhteistyö / Co-operation, Yritykset / Companies |

Toukokuussa 2011 saimme tietää, että Design-koirapuistoprojekti tulee olemaan osa Artovan Henki -WDC-hanketta. Joulukuussa hankkeen projektipäällikkö Janne Kareinen kutsui koolle kaikkien siihen kuuluvien projektien ja tapahtumien yhteyshenkilöt. Gammelin koirista paikalla olivat yhdistyksen puheenjohtaja Anna Vaihia ja Merja Pyhälä.

Tilaisuus pidettiin Arabianrannassa Gunnelin Vintillä ja tarjolla oli pientä syötävää ja juotavaa. Esittelyjen jälkeen jokainen projekti ja tapahtuma sai kertoa, missä vaiheessa ollaan menossa. Kaikki tuntuivat olevan hyvin erilaisessa tilanteessa, joten kiinnostus ja tuki juuri meidän projektillemme ei ollut kovinkaan kouriintuntuvaa.

Mietittiin kuitenkin, voisiko joidenkin projektien osalta kontaktoida Helsingin kaupungin tahoja yhdessä ja siten saada ääntä paremmin kuuluviin. Mitään konkreettista ei kuitenkaan sovittu.

Tapaaminen oli siinä mielessä hyödyllinen, että se antoi lisätietoa hankekokonaisuudesta, vaikka apu haasteisiin jäikin laihanlaiseksi.

GAMMELIN KOIRAT RY / MERJA PYHÄLÄ



Posted in Artovan Henki, Design koirapuisto, Muut / Others, Projektit / Tapahtumat, Yhteistyö / Co-operation |

The future dog park will spark a multitude of thoughts and feelings amongst the area residents. Will the barking of dogs be carried all the way to my flat? Will every dog owner clean up after his/her pet? Or will neglect to do so even in the enclosure, so that there will be a mountain of poo? Will the dogs be always on a lead when outside the enclosure? Will there be more car traffic in the area? Is the enclosure going to spoil the landscape of Vanhakaupunginlahti Bay?

For those who have just settled here in the district, the news of a dog park can come as a surprise. Maybe it’s a good reason to sit down every now and then and think what the dog enclosure and its use will mean for the environment, the surrounding residential area and those who live near-by. Maybe it would also be a good idea to emphasise the duties and responsibilities that are linked to the dog enclosure. (more…)



Posted in Artovan Henki, Asukkaat / Residents, Avoimuus / Läpinäkyvyys / Openness / Transparency, Design Dog Park, Projects / Events in english, Projektit / Tapahtumat, Prosessin hallinta / Process management, Yhteistyö / Co-operation |