Blogikirjoittamisen alkeet

Mikä blogin kirjoittamisessa on se vaikea osa, eikös sen pitänyt ollut se kaikista kevein kirjoittamisen muoto? Mieluiten blogeissa pätevät monet hyvän journalismin periaatteet, mikä kyllä vaatii vähän suunnittelua, ennen kuin kynän antaa sauhuta.

Blogikirjoittamisessa arveluttaa ehkä kaikkein eniten se, ettei tule aliarvioineeksi lukijaa. Netissä lukija saattaa olla kuka vain, millä asialla vain ja usein arvottaa aika tarkkaan sen, millä sivustolla haluaa nettiaikansa käyttää. Eikä pulmaa vähennä se, että blogijutut tulevat säilymään, vaikka ajat muuttuisivat. Ja toki kirjoittaminen vaatii istumalihaksia.

Minun taloni Arabianrannassa oli muiden Artovan Henki WDC-hankkeen osaprojektien tavoin tarkoitus blogata projektin käännekohdista ja kokemuksista visuaalista mallinnusta varten. Anu Silfverbergin Artovalle tarjoama bloggauskoulutuksen ilta auttoi ymmärtämään blogimaailmaa ja lukijaa toimittajan silmin. Tässä Anulta saamamme viisi tärkeintä oppia:

1. Blogikirjoittaminen on ammattimaisena hyvinkin suunnitelmallista, mutta yhtä aikaa rentoa, esimerkiksi munakellon kanssa tehtävää pikahommaa. Anu opetti  kollegansa Unto Hämäläisen esimerkin kautta, kuinka blogikirjoitukset rakennetaan itsenäisinä toimivat tekstit “helminauhaksi, pyykkinaruksi”, toistensa jatkumoksi. Siten lukija voi ilman erityisiä pohjatietoja nauttia halutessaan joko yhden tekstin tai jatkotarinoiden ketjun. Ja kun kokonaisuus on mietitty, riittää että yhdessä tekstissä käsitellään vain kyseinen teema.

2. Näytä, älä selitä. Esimerkiksi tämä koulutus muutti osaltani sitä, minkälaisia asioita koen oleelliseksi painaa mieleeni. En ole ollut ahkera muistamaan yksityiskohtia, kuten historiantunnilla vuosisatoja, arjessa ystävieni syntymäpäiviä, edes klassikkoelokuvien juonia. Tämä huomio siitä, että niillä tarina maailmasta tulee paljon elävämmäksi, on kuitenkin saanut minut kiinnittämään tällaisiin asioihin huomiota ja kirjaamaan yksityiskohtaisiakin huomioita muistikirjaan.

3. Yksi asia kerrallaan ja vain kerran. Tämäkin on niitä muistutuksia, jotka toimittajalla on tatuoituna otsaan. Usein jostakin asiasta innostuu tai on kuohuksissaan. Lukijaystävällisin tapa on kuitenkin minimoida tekstin määrä oleelliseen ja uskoa, että lukija selkeästi kirjoitetun ja turhasta karsitun tekstin kerralla ymmärtää.

4. Bloggaaminen parhaimmillaan on jotain ihan muuta kuin päiväkirjan kirjoittamista, tekstiä oikeastaan tuotetaan hyvin perinteisen journalismin keinoin. Tällöin oleellista on, millä “kärjellä” asiaan mennään sisään ja mikä asettaa tekstille selkeän ja tyydyttävän lopun. Koulutuksessa sai myös turvallisen luvan välttää minämuotoa ja omista tuntemuksista avautumista. Varsinkin kun kirjoitetaan ihmisten välisestä toiminnasta, kirjoittaja on vain osa joukkoa, ei tarinan päähenkilö. Lukijaa kiinnostavat muutenkin konkreettisemmat tapahtumat ja faktat, tosiasialliset jännitteet.

5. Blogijutut täytyy pitää lyhyinä (1000-2500 merkkiä), ne ovat siis yhtä lyhyitä kuin tavallisen lehtijutun yksi kappale. Otsikon lisäksi heti alkuun on hyvä muodostaa parin virkkeen ingressi aiheen kiteytykseksi, jotta pysyisi asiassa.

Anun mukaan parhaat ja kiinnostavimmat tekstit muodostuvat kirjoittajaansa itseä mietityttävästä aiheesta. Ne ovat niitä, joista tuntee tärkeäksi puhua läheiselle ihmiselle, siinä lasillisen ääressä. Tosin teksti rikastuu luettavaan asuun vasta kun omat tulkinnat ja tunteilut uskaltaa jättää pois ja keskittyä asian ytimeen. Kun laajoja ja hankalia aiheita kannattaa keventää konkretialla, hyvin käytännöllinen sisältö on kiitollisinta ylväiden teemojen äärellä.

Kun näiden ohjeiden avulla vielä tekee paljon käytännön harjoitusta, hommasta ehkä todella oppii nauttimaan. Ja blogilla voi työnteossa ehkä korvata jonkin tylsemmän työkalun – se motivoi!

Satu Onnela

About Minun taloni Arabianranta

My House Arabianranta is a Helsinki World Design Capital year event introducing every day a local building and its journey from a paper draft and artistic idea into the everyday life of the inhabitants. The aim of the event is to increase awareness on how apartments are built, what sort of factors affect the local architecture and how for example the 2 % art principle has been realized in the construction. Arabianranta is a Finnish forerunner in the realization of the art precent principle in residential building. The neighbourhood is also well known about the encourages use of the shared space and the abundant communal activities among the inhabitants. The event takes place in autumn 2012 at Helsinki Design Week (10.-16.9.). My House Arabianranta is open for all and free. Some sights have limitations in the amount of participants. The main organizer of the event is the local neighbourhood association. The event page (www.artova.fi/minuntaloniarabianranta) and the blog (www.artovanhenki.fi) will be updated until the event takes place.


This entry was posted in Ajankäyttö / Time management, Minun taloni Arabianranta, Motivaatio / Motivation, Viestintä / Markkinointi / PR / Marketing. Bookmark the permalink.

Kommentoi, skriv en ny kommentar, Comment here: